sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Ag.Prokopios ja simpukkapoika

6.7.-14

Me lähdettiin aamulla hotellinomistajan kehoituksesta bussilla Ag. Prokopios-beachille. Kävi vaan niin, että bussiin mennessä vasta huomattiin, että liput täytyy ostaa jostakin kioskista ja lähdettiin kiireesti ostamaan ja sillä välin bussi meni. Kaksi nuorta kreikkalaista lomalaista Ateenasta olivatsamassa tilanteessa ja heille taksikuski, joka osaa kytätä tällaisia tilanteita, ehdotti edullista kimppakyytiä ja näin teimme. Onkohan noilla bussinkuljettajilla ja taksareilla joku diili? No, uimaranta oli kilometrejä pitkä kullanvärinen ja hiekkainen. Tämnään oli aurinkorantakelikin - tuuli ei vienyt aurinkolaseja eikä hiekka tukkinut suuhun. Oli aika mukavaa olikein ottaa pedit ja lueskella, kävellä rannalla ja ennen kaikkea UIDA! Niin kirkasta vettä, viileää kylläkin, mutta virkistävää. Kun olin kävelemässsä (en jaksa maata pitkiä aikoja lavittalla ja uikkaritki kuivaa paremmin kävellessä) näin pienen, todella ruskean ja todella pullukan kreikkalaisen poijan kalliolla ja jäin hetkeksi seuraamaan hänen touhujaan. Pojalla oli veitsi, tavallinen ruokaveitsi  ja hän irrotteli kalliosta veden alta pieniä simpukoita. Sitten hän kaivoi veitsellä pikkusimpan sisällöt ja pisteli suuhunsa! Kun kävimme lounastamassa O Fotis-nimisessä tavernassa kysyin asiasta taveranan rouvalta. Hän huutelikin heti tälle pikku- Dimitrikselle, että sinä syöt. Poika selitti jotakin ja rouva kertoi, että todennäköisesti poika leikkii. Poika on kuulemma erikoinen, on 2,5-vuotiaana sukellellut kuin delfiini, mutta ei osannut kävellä. Koko päivän poika oli liikkeellä. Hän heitteli palloa tanskalisten lasten kanssa ja heitti välill'ä palloa meillekin. Lopulta hän kävi niin tuttavalliseksi, että alkoi pienellä lapiolla peittelemään minun jalkojani ja nauramaan kovasti. Kysyin hänen ikäänsä kreikaksi (osasin!) ja hän kertoi olevansa 4-vuotias. Vanhempia ei näkynyt, velipoika kävi välillä kysymässä Dimitrikseltä jotakin. Muuten hän leikki, loi kontaktia ja välillä sukelsi delfiinin tavoin mereen. Poikaa oli mukava seurata. Lopuksi murrosikäinen tyttö tuli todella topakasti hakemaan Dimitrin pois. Tälläkin saarella on muuten paljon ruotsalaisia ja tanskalaisia. Amorgoksellakinoli paljon ruotsalaisia perheitä omatoimimatkailemassa lastensa kanssa. Suomalaisia emme tavanneet, paitsi Elisan ja Harrin, sovitusti. Suomalaiset lapsiperheet ovat ilmeiseti enemmän pakettimatkojen ystäviä edelleen. Kyllä tästäkin saaresta on oppinut pitämään. Tämä on vain luonteeltaan aivan erilainen kuin Amorgos. Myös paljon isompi. Turismi tuo rahaa paljon enemmän. Tänäänkin näin sukelluskurssilaisia aloittelemassa ensimmäistä sukellustaan ja ratsastajia ratsastamassa merenrannassa äsken,kun tultiin pois Ag. Prokopioksesta. Täällä on kaunista, heti rantatien jälkeen alkaa elämä "normailisoitua". Eilen illalla oltiin katsomassa auringonlaskua Portaralla ja se oli vaikuttava kokemus. Yksi tyttö itki aivan vuolaasti, ilmeisesti ihan vaan tunnekokemuksen vuoksi. Yritettiin eilen ruokailun jälkeen istua iltaa, mutta taas kävi niin, että kello oli jo paljon ja alkoi väsyttää. Tällästä tämä 50-vuotiaiden bilettäminen on!
Aamulla varattiin ennekkosuunnitelmista poiketen liput Rafinaan. Päätimme myös jäädä Rafinaan yöksi ja olla menem,ättä Ateenaan. Haluaisin kyllä tutustua Ateenaan, mutta jos on aikaa vain yksi päivä, lämpöä ainakin 30 astetta ja painavat laukut, se ei tunnu houkuttelevalta. Varasimme siis huoneen Rafinasta ja tällä suunnitelmalla minä pääsen vielä tiistaina uimaan! Nyt lähdetään syömään taas tuohon alakerran "To Elliniko"-tavernaan. Siellä oli hyvä ruoka ja mukava tunnelma. Eikä hintakaan ollut paha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti