tiistai 1. heinäkuuta 2014

Vuohia

1.7.14
Eilisiltana kävimme syömässä tässä ihan hotellin lähellä olevassa ravintolassa. Capetan Dimos on paikan nimi. Oikein kivannäköinen, ruokalista mielenkiintoinen. Minä söin lammasta joissakin hedelmissä haudutettuna, Jyrki söi Makkaraa tomaatti-vihannes-riisipedillä. Alkupalaksi valkosipulileipää ja kreikkalaista salaattia. Meille tarjoili nuori poika, joka oli kuulemma ensimmäistä päivää töissä. Vaikka ruoka oli hyvää, ympäristö mukava, oli tunnelma ikävä. Itse Capetan Dimos istui yhdessä pöydässä, teki kirjallisia töitä, neuvoi välillä hyvinkin kovaäänisesti ja ikävään sävyyn harjoittelijaparkaa. Ja kaiken lisäksi poika kantoi pomollensa koko ajan Fix Hellasta! Meidän lopettaessa ruokailua oli itse herra Dimos jo melkoisessa tuiterissa ja kohteli mielestäni ikävästi nuorta kaveria, joka yritti todella rankasti hoitaa hommansa hyvin. Mä nyt vaan oon sitä mieltä, ettei töissä pidä olla kännissä, ei Suomessa, eikä Kreikassa. Lisäksi lasku oli melkein puolta enemmän, kuin edellisissä paikoissa.
Tämä aamu valkeni huomattavasti kuumempana ja lempeämpänä kuin edelliset. Tuuli on tyyntynyt, on helle. Me laitetaan aamupalat itse täällä huoneessa, mikä on helppoa, koska leipomo on alakerrassa. On myös mukava istua parvekkeella ja seurata purjeveneiden ja laivojen liikehdintää tuossa edessä. Tänään päätimme lähteä Aios Pavlosin rannalle tuonne 15 kilometrin päähän. Mietittiin myös auton vuokrausta, mutta siinä kuskilta jää näkemättä maisemat ja täällä on todella tiukkoja neulansilmämutkia ja korkeita vuoria, joten ehkä tällä iällä verenpaineen lukemat kannattaa pitää alhaisina näin lomalla. Lähdimme siis bussilla. Täällä on oikein hyvä bussiverkosto, tosi harva vain. Maisemat olivat huikaisevat! Agios Pavlosin ranta on pikkukiviranta, jossa pikkukivi-hiekkayhdistelmä muodostaasärkän, jonka ansioista paikkaa kutsutaan "karibian finger":ksi. En muista, että niin kirkkaassa vedessä olisin koskaan uinut. Sillä rannalla ei tuullut, oli kuumaa ja eteläistä. Uitiin ja maattiin auringossa  (ja ehkä käräytettiin olkapäät). Tällä saarella ei taida olla vielä kovinkaan montaa rantaa, missä olisi vuokrattavia aurinkotuoleja. Lähdettiin pois, kun alkoi olla liian kuuma iho, eli palaminen lähellä. Käytiin lounastamassa paikan ainoassa tavernassa. Sielä oli mukavaa ja vilpoista. Paikalliset pikkupojat seurasivat innoissaan tipuja, joita juoksenteli ulkona. Zuchiiniballlsit olivat hyviä, samoin Jyrkin munakoisovasikka. Hinta ei päätä huimannut.
Niistä vuohista. Bussin ikkunasta näytti siltä, että vuohitilanne on täällä vähän samanlainen, kun Suomessa kaniini- tai fasaanitilanne. Niitä on joka paikassa, myös tiellä. uimarannallakin kuului meren kohinan lisäksi kovaäänistä määkinää! Bussipysäkillä yksi nuori vuohi lähestyikin minua rohkeasti, mutta heilautin kättäni liian nopeasti ja se säikähti! Egalin kautta tulttin bussilla tänne Katapolaan takaisin. Haettiin kaupasta iltaparkvekejuomat. Täällä ei mitenkään kovin paljon ole tarjotta Mythosta, näyttävät suosivan Fix Hellasta. Jyrkille löytyi myös tumma versio, mikä häntä ilahdutti. Minä keksin kivan juoman. Mythos radler (2 % oluen ja sitruunajuoman sekoitus) ja sinne sekaan vähän retsinaa. Jo on hyvää! Nyt on on aika pimeä ja täytynee lähteä voltalle. Huomenna täytyy valitettavasti alkaa suunnittelemaan torstain siirtymistä Naxokselle. Laivaliput täytyy ostaa, hotelliin viestittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti