3.7.14
Eilinen päivä alkoi hyvin nukutun yön jälkeen reippaasti. Aamulla hoidettiin laivaliput tälle päivälle. Lähdemme Hellenic Seawaysin highspeed 4:lla klo 15.10. Olemme parvekkeelta seuranneet, että tuulista huolimatta se pääsee parkkeeraamaan aina tuohon satamaan, se on sen verran iso. Päivällä mentiin pikkupaatilla tuohon Maltezi-beachille. Se on mukava hiekkaranta, jossa tosin on niin vähän aurinkovarjoja, että emme kummallakaan kerralla sinne mennessämme ole sellaista saaneet. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko ajan, joten aika ahkerasti saa itseään voidella ja uimassaa käydä, jotta pystyy siinä olemaan. Sekin on muutos, mikä liittyy ikääntymiseen - ei enää jaksa tai ei näe tarpeelliseksi kiusata itseänsä auringossa kuin juuri sen aikaa, kun se tuntuu miellyttävältä. En voinut snorklatakaan, kun edellispäivänä huomasin, että se vuotaa jostakin. No, meidän piti joka tapauksessa lähteä jo klo 15:n paatilla pois rantsusta, koska oltiin lähdössä Choraan klo 17:n bussilla.
Chora on unelmien kreikkalainen kaupunki. Mun mielestä. Niin kaunista ja vanhaa, valkoista ja sinistä, pehmeäreunaisia kuutioita, pyöreitä kirkontorneja ja sopiva vilinä. Käveltiin, valokuvattiin ja lopulta mentiin syömään Vasikokos-nimiseen tarvernaan. Taverna sijaitsi "supermarketia" vastapäätä, siis katu on noin 2 m leveitä ja siellä ei saa ajaa autolla. Tavernan ja supermarketin välinen tieosuus taisi olla paikallisten tapaamispaikka, koska siinä oli kuhinaa koko ajan. Lapset juoksi, vauvaa kierrätettiin sylistä syliin, pyöreät pojat (joita täällä muuten on paljon) ostivat marketista keksipaketteja ja jakoivat keksejä keskenään, aikuiset vaihtoi poskisuudelmia ja kuulumisia. Ja taverna sinänsä oli idylinen, vaalea,siisti ja kaunis. Mutta yksi ongelma siellä oli. Siellä oli äärimmäisen sinnikäs kissa, joka tunki asiakkaiden syliin. Jyrkiantoi sille luunapin otsaan, mutta se vain siristi silmiänsä ja jatkoi! Uskomaton tapaus. Henkilökunta huomasi asian ja jakoi pöytiin vesipyssyjä. Kyllä, vesipyssyjä! Vaikka itse oonkin eläinystävä, olisi llut ehkä syytä käyttää vähän rankempia kenoja, mutta ilmeisesti tässä tavernassa oli valittu tämä tapa. Lähdimme pois auringon jo laskettua ja jäimme odottamaan bussia aukiolle. Koska Chora sijaitsee mäellä, siellä oli mieletön tuuli ja kylmä! Jatkan kirjoittamista Naxoksella!
torstai 3. heinäkuuta 2014
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Vuohia
1.7.14
Eilisiltana kävimme syömässä tässä ihan hotellin lähellä olevassa ravintolassa. Capetan Dimos on paikan nimi. Oikein kivannäköinen, ruokalista mielenkiintoinen. Minä söin lammasta joissakin hedelmissä haudutettuna, Jyrki söi Makkaraa tomaatti-vihannes-riisipedillä. Alkupalaksi valkosipulileipää ja kreikkalaista salaattia. Meille tarjoili nuori poika, joka oli kuulemma ensimmäistä päivää töissä. Vaikka ruoka oli hyvää, ympäristö mukava, oli tunnelma ikävä. Itse Capetan Dimos istui yhdessä pöydässä, teki kirjallisia töitä, neuvoi välillä hyvinkin kovaäänisesti ja ikävään sävyyn harjoittelijaparkaa. Ja kaiken lisäksi poika kantoi pomollensa koko ajan Fix Hellasta! Meidän lopettaessa ruokailua oli itse herra Dimos jo melkoisessa tuiterissa ja kohteli mielestäni ikävästi nuorta kaveria, joka yritti todella rankasti hoitaa hommansa hyvin. Mä nyt vaan oon sitä mieltä, ettei töissä pidä olla kännissä, ei Suomessa, eikä Kreikassa. Lisäksi lasku oli melkein puolta enemmän, kuin edellisissä paikoissa.
Tämä aamu valkeni huomattavasti kuumempana ja lempeämpänä kuin edelliset. Tuuli on tyyntynyt, on helle. Me laitetaan aamupalat itse täällä huoneessa, mikä on helppoa, koska leipomo on alakerrassa. On myös mukava istua parvekkeella ja seurata purjeveneiden ja laivojen liikehdintää tuossa edessä. Tänään päätimme lähteä Aios Pavlosin rannalle tuonne 15 kilometrin päähän. Mietittiin myös auton vuokrausta, mutta siinä kuskilta jää näkemättä maisemat ja täällä on todella tiukkoja neulansilmämutkia ja korkeita vuoria, joten ehkä tällä iällä verenpaineen lukemat kannattaa pitää alhaisina näin lomalla. Lähdimme siis bussilla. Täällä on oikein hyvä bussiverkosto, tosi harva vain. Maisemat olivat huikaisevat! Agios Pavlosin ranta on pikkukiviranta, jossa pikkukivi-hiekkayhdistelmä muodostaasärkän, jonka ansioista paikkaa kutsutaan "karibian finger":ksi. En muista, että niin kirkkaassa vedessä olisin koskaan uinut. Sillä rannalla ei tuullut, oli kuumaa ja eteläistä. Uitiin ja maattiin auringossa (ja ehkä käräytettiin olkapäät). Tällä saarella ei taida olla vielä kovinkaan montaa rantaa, missä olisi vuokrattavia aurinkotuoleja. Lähdettiin pois, kun alkoi olla liian kuuma iho, eli palaminen lähellä. Käytiin lounastamassa paikan ainoassa tavernassa. Sielä oli mukavaa ja vilpoista. Paikalliset pikkupojat seurasivat innoissaan tipuja, joita juoksenteli ulkona. Zuchiiniballlsit olivat hyviä, samoin Jyrkin munakoisovasikka. Hinta ei päätä huimannut.
Niistä vuohista. Bussin ikkunasta näytti siltä, että vuohitilanne on täällä vähän samanlainen, kun Suomessa kaniini- tai fasaanitilanne. Niitä on joka paikassa, myös tiellä. uimarannallakin kuului meren kohinan lisäksi kovaäänistä määkinää! Bussipysäkillä yksi nuori vuohi lähestyikin minua rohkeasti, mutta heilautin kättäni liian nopeasti ja se säikähti! Egalin kautta tulttin bussilla tänne Katapolaan takaisin. Haettiin kaupasta iltaparkvekejuomat. Täällä ei mitenkään kovin paljon ole tarjotta Mythosta, näyttävät suosivan Fix Hellasta. Jyrkille löytyi myös tumma versio, mikä häntä ilahdutti. Minä keksin kivan juoman. Mythos radler (2 % oluen ja sitruunajuoman sekoitus) ja sinne sekaan vähän retsinaa. Jo on hyvää! Nyt on on aika pimeä ja täytynee lähteä voltalle. Huomenna täytyy valitettavasti alkaa suunnittelemaan torstain siirtymistä Naxokselle. Laivaliput täytyy ostaa, hotelliin viestittää.
Eilisiltana kävimme syömässä tässä ihan hotellin lähellä olevassa ravintolassa. Capetan Dimos on paikan nimi. Oikein kivannäköinen, ruokalista mielenkiintoinen. Minä söin lammasta joissakin hedelmissä haudutettuna, Jyrki söi Makkaraa tomaatti-vihannes-riisipedillä. Alkupalaksi valkosipulileipää ja kreikkalaista salaattia. Meille tarjoili nuori poika, joka oli kuulemma ensimmäistä päivää töissä. Vaikka ruoka oli hyvää, ympäristö mukava, oli tunnelma ikävä. Itse Capetan Dimos istui yhdessä pöydässä, teki kirjallisia töitä, neuvoi välillä hyvinkin kovaäänisesti ja ikävään sävyyn harjoittelijaparkaa. Ja kaiken lisäksi poika kantoi pomollensa koko ajan Fix Hellasta! Meidän lopettaessa ruokailua oli itse herra Dimos jo melkoisessa tuiterissa ja kohteli mielestäni ikävästi nuorta kaveria, joka yritti todella rankasti hoitaa hommansa hyvin. Mä nyt vaan oon sitä mieltä, ettei töissä pidä olla kännissä, ei Suomessa, eikä Kreikassa. Lisäksi lasku oli melkein puolta enemmän, kuin edellisissä paikoissa.
Tämä aamu valkeni huomattavasti kuumempana ja lempeämpänä kuin edelliset. Tuuli on tyyntynyt, on helle. Me laitetaan aamupalat itse täällä huoneessa, mikä on helppoa, koska leipomo on alakerrassa. On myös mukava istua parvekkeella ja seurata purjeveneiden ja laivojen liikehdintää tuossa edessä. Tänään päätimme lähteä Aios Pavlosin rannalle tuonne 15 kilometrin päähän. Mietittiin myös auton vuokrausta, mutta siinä kuskilta jää näkemättä maisemat ja täällä on todella tiukkoja neulansilmämutkia ja korkeita vuoria, joten ehkä tällä iällä verenpaineen lukemat kannattaa pitää alhaisina näin lomalla. Lähdimme siis bussilla. Täällä on oikein hyvä bussiverkosto, tosi harva vain. Maisemat olivat huikaisevat! Agios Pavlosin ranta on pikkukiviranta, jossa pikkukivi-hiekkayhdistelmä muodostaasärkän, jonka ansioista paikkaa kutsutaan "karibian finger":ksi. En muista, että niin kirkkaassa vedessä olisin koskaan uinut. Sillä rannalla ei tuullut, oli kuumaa ja eteläistä. Uitiin ja maattiin auringossa (ja ehkä käräytettiin olkapäät). Tällä saarella ei taida olla vielä kovinkaan montaa rantaa, missä olisi vuokrattavia aurinkotuoleja. Lähdettiin pois, kun alkoi olla liian kuuma iho, eli palaminen lähellä. Käytiin lounastamassa paikan ainoassa tavernassa. Sielä oli mukavaa ja vilpoista. Paikalliset pikkupojat seurasivat innoissaan tipuja, joita juoksenteli ulkona. Zuchiiniballlsit olivat hyviä, samoin Jyrkin munakoisovasikka. Hinta ei päätä huimannut.
Niistä vuohista. Bussin ikkunasta näytti siltä, että vuohitilanne on täällä vähän samanlainen, kun Suomessa kaniini- tai fasaanitilanne. Niitä on joka paikassa, myös tiellä. uimarannallakin kuului meren kohinan lisäksi kovaäänistä määkinää! Bussipysäkillä yksi nuori vuohi lähestyikin minua rohkeasti, mutta heilautin kättäni liian nopeasti ja se säikähti! Egalin kautta tulttin bussilla tänne Katapolaan takaisin. Haettiin kaupasta iltaparkvekejuomat. Täällä ei mitenkään kovin paljon ole tarjotta Mythosta, näyttävät suosivan Fix Hellasta. Jyrkille löytyi myös tumma versio, mikä häntä ilahdutti. Minä keksin kivan juoman. Mythos radler (2 % oluen ja sitruunajuoman sekoitus) ja sinne sekaan vähän retsinaa. Jo on hyvää! Nyt on on aika pimeä ja täytynee lähteä voltalle. Huomenna täytyy valitettavasti alkaa suunnittelemaan torstain siirtymistä Naxokselle. Laivaliput täytyy ostaa, hotelliin viestittää.
maanantai 30. kesäkuuta 2014
mietteitä lomalle laskeutumisen jälkeen
Viime yönä heräsin aamuyöstä ja mieli oli täynnä tuttuja murheita ja syyllisyyksiä. Aina loman alussa tämä vaihekin täytyy läpikäydä. Mutta tänään tuntuu,että nyt olen LOMALLA. Sen tietää siitä, että mieli on niin rauhallinen, että lukeminen sujuu, suunnitelmat eivät vaihdu koko ajan, on rentoutu mieli. Äsken tulin rannalta, mikä on tosiaan aika pieni ja vaatimaton täällä Katapolassa, mutta mä nautin iltapäiväauringosta, uinnista ja siitä, että missään ei pauhannu mikään musiikki, meren kohina oli äänekkäintä, mitä kuulin. Ja pois rannalta kävelin paljain jaloin, rauhallisesti ja onnellisena. Mä oon tainnu löytää Kreikan saarista tämänhetkisen suosikkini.
Chozoviotissan luostari oli mieletön elämys. Nyt ymmärrän, miksi "Suuri sininen" on kuvattu juuri sen lähettyvillä. Ei näkynyt yhtän mitään muuta, kuin huikaisevan sininen meri joka puolella. Oli kova tuuli ja tuulen äänet olivat myös mielenkiintoisia. Luostarille oli kova kipuaminen, tuulessa piti pitää huolta tasapainosta, mutta vierailu oli hieno kokemus. Kipuaminen oli hankalaa mennen tullen varvastossuilla, monilla näytti olevan jotkut paremmat ja trekkingille sopivammat kengät. Luostarissa asuu kolme munkkia enää. Kierroksen lopussa luostari tarjosi vesilasin ja pienen naukun itse tehtyä väkevää viiniä. Aikamoista sokerilientä muuten. Vaikka mä en olekaan mikään kovin uskonnollinen ihminen, koin jonkinlaista pyhyyttä luostarin lähettyvillä. Se koostui meren äärettömyydestä, oman pienuuden kokemisesta ja siihen sisältyi kiitollisuutta siitä, että sain elää sellaisen hetken. Että mulla on terveet jalat ja sen verran energiaa, että järjestin itseni taas tämmösten kokemusten äärelle. Pienuuden kokemuksen sain myös siinä, että huomasin kokevani jonkinlaista itsetuntovajetta ruotsalaisiin verrattuna. Täälä on muuten paljon ruotsalaisia ja kreikkalaisia turisteja. Myös ranskalaisia on paljon. Joku hoikka ja ruskettunut meidän ikäinen ruotsalainen pariskunta kertoi olevansa liikenteessä purjeveneellä ja muutenkin juttelivat kivasti englanniksi siinä. Sitten se mies kysyi, miksi minä tai muutkaan suomalaiset emme koskaan puhu ruotsia, vaikka koulussa meille sitä opetetaan ja luulisi, että me sitä osaamme, koska Suomessahan asuu paljon ruotsia puhuvia. Selitin vuolaasti, miksi emme puhu ruotsia. Samalla, kun selitin, tunsin itseni tosi idiootiksi ja huomasin alkavani "hurrittelemaan" miestä mielessäni. Onneksi siis vain mielessäni. Todennäköisesti hän vain ihmetteli asiaa, ihan vilpittömästi, mutta näin niinä sillä hetkellä jonkinlaisen moitteen ja tunsin itseni finnjäveliksi. (ollaan mekin ruskeita, mutta myös lihavia ja me ei hymyillä koko aikaa.) Piti kauan ajatella asiaa, että sain sen pois mielestäni.
Nyt on edessä vain illan tavernan miettiminen. Se on aina yhtä mukavaa ja lopputulos lähes aina palkitseva. Tänään taidan syödä kalaa. Meidän hotellin isäntä on supermukava ja kysyy aina tavatessa, että miten päivä on mennyt ja antaa vinkkejä, mihin kannattaisi lähteä käymään. Täällä on myös kiva tapa, että ihmiset tervehtii ventovieraitakin tavatessa. Niin tekee sekä paikalliset mummot, että muut turistit. Siitä tulee kiva olo. Nyt alkaa jostakin kantautua hiilloksella paistetun lihan tuoksu...taidan avata Mythoksen ja alkaa valmistautua iltaan!
Chozoviotissan luostari oli mieletön elämys. Nyt ymmärrän, miksi "Suuri sininen" on kuvattu juuri sen lähettyvillä. Ei näkynyt yhtän mitään muuta, kuin huikaisevan sininen meri joka puolella. Oli kova tuuli ja tuulen äänet olivat myös mielenkiintoisia. Luostarille oli kova kipuaminen, tuulessa piti pitää huolta tasapainosta, mutta vierailu oli hieno kokemus. Kipuaminen oli hankalaa mennen tullen varvastossuilla, monilla näytti olevan jotkut paremmat ja trekkingille sopivammat kengät. Luostarissa asuu kolme munkkia enää. Kierroksen lopussa luostari tarjosi vesilasin ja pienen naukun itse tehtyä väkevää viiniä. Aikamoista sokerilientä muuten. Vaikka mä en olekaan mikään kovin uskonnollinen ihminen, koin jonkinlaista pyhyyttä luostarin lähettyvillä. Se koostui meren äärettömyydestä, oman pienuuden kokemisesta ja siihen sisältyi kiitollisuutta siitä, että sain elää sellaisen hetken. Että mulla on terveet jalat ja sen verran energiaa, että järjestin itseni taas tämmösten kokemusten äärelle. Pienuuden kokemuksen sain myös siinä, että huomasin kokevani jonkinlaista itsetuntovajetta ruotsalaisiin verrattuna. Täälä on muuten paljon ruotsalaisia ja kreikkalaisia turisteja. Myös ranskalaisia on paljon. Joku hoikka ja ruskettunut meidän ikäinen ruotsalainen pariskunta kertoi olevansa liikenteessä purjeveneellä ja muutenkin juttelivat kivasti englanniksi siinä. Sitten se mies kysyi, miksi minä tai muutkaan suomalaiset emme koskaan puhu ruotsia, vaikka koulussa meille sitä opetetaan ja luulisi, että me sitä osaamme, koska Suomessahan asuu paljon ruotsia puhuvia. Selitin vuolaasti, miksi emme puhu ruotsia. Samalla, kun selitin, tunsin itseni tosi idiootiksi ja huomasin alkavani "hurrittelemaan" miestä mielessäni. Onneksi siis vain mielessäni. Todennäköisesti hän vain ihmetteli asiaa, ihan vilpittömästi, mutta näin niinä sillä hetkellä jonkinlaisen moitteen ja tunsin itseni finnjäveliksi. (ollaan mekin ruskeita, mutta myös lihavia ja me ei hymyillä koko aikaa.) Piti kauan ajatella asiaa, että sain sen pois mielestäni.
Nyt on edessä vain illan tavernan miettiminen. Se on aina yhtä mukavaa ja lopputulos lähes aina palkitseva. Tänään taidan syödä kalaa. Meidän hotellin isäntä on supermukava ja kysyy aina tavatessa, että miten päivä on mennyt ja antaa vinkkejä, mihin kannattaisi lähteä käymään. Täällä on myös kiva tapa, että ihmiset tervehtii ventovieraitakin tavatessa. Niin tekee sekä paikalliset mummot, että muut turistit. Siitä tulee kiva olo. Nyt alkaa jostakin kantautua hiilloksella paistetun lihan tuoksu...taidan avata Mythoksen ja alkaa valmistautua iltaan!
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Uimapäivä
30.6.14
Eilen tuuli edelleen kovasti. Aamulla vasta nähtiin tämä hotelli ja ympäristö kunnolla, kun oli valoisaa ja mielikin oli jo vähän saanut lepoa. Katapola, kaupunki, missä me ollaan, vaikuttaa oikein mukavalta, kiireettömältä, rauhalliselta. Huomiota on kiinnitetty siihen, että täällä ei soi buzuki joka paikassa, van joku muu musiikki hiljaa, jos on musiikkia lainkaan. Eilen käveltiin (kaaparootihin)tuonne Maltezi-beachille, mikä on pieni hiekkaranta muutaman kilometrin päässä. Sinne pääsis kyllä veneelläkin tuosta rannasta, mutta me tykätään kävellä, että tulee liikuttuakin, kun syötyä täälä tulee ihan varmasti liikaakin. Ranta oli pieni, sielä oli pieni kioski ja muutamia rantatuoleja. Sai heittää talviturkin suureen siniseen! Merivesi oli kuitenkin vielä virkistävää, tuli sotkee pintavettä. Meidän hotellin omistaja- Jannis on valtavan avulias, mutta ei kuitenkaan liian. Hän on Kreetalta ja asuu täällä vain kesät. Hän on koulutukseltaan koneinsinööri, mutta jälleen kerran talouskriisin seurauksena ei saa töitä omalta alaltan ja siksi on aloittanut hotellibisneksen täällä. J hyvin on aloittanutkin... Tämä hotelli Porto Katapola on nimensä mukaisesti satamassa ja huoneet on juuri remontoitu, värit ovat vaaleita, kaikki puhdasta ja asiallista. Meidän huone on merelle päin ja alakerrassa on leipomo! Ei parempaa voisi toivoa. Eilen illalla syötiin tämän kylän viimeisessä tavernassa, missä oli palvelu "jäykkää, mutta asiallista", kuten yhdesssä pubissa Tampereella.Yksi miehen näköinen rouva hoiti koko tavernan tarjoilut, pöytien siivoamiset ja kaiken yksin.Paikka oli täynnä kuitenkin. Ja ruokaan emme taaskaan pettyneet. Mies söi pikkukaloja "marides" ja minä söin taas souvlakia. Alkupalaksi horiatikia ja favaa, mikä oli ihanaa! Yksinkertaista ja hyvää ruokaa puolen litran viinikipon saattelemana ja maksoi yhteensä 18 euroa .Sitten me ntiin tuohon lähibaariin katsomaan jalkapalloa, mutta minä väsähdin puoliajalla, mentiin nukkumaan. Mitenkähän siinä ottelussa kävi? No, selvitetään. Nyt täytyy kerätä tavarat, rasvata naama ja niska (eilen sai niska vähä liikaa aurinkoa) ja lähteä bussilla luostariin, siihen Hoziotivichataijotaun -luostariin!
Eilen tuuli edelleen kovasti. Aamulla vasta nähtiin tämä hotelli ja ympäristö kunnolla, kun oli valoisaa ja mielikin oli jo vähän saanut lepoa. Katapola, kaupunki, missä me ollaan, vaikuttaa oikein mukavalta, kiireettömältä, rauhalliselta. Huomiota on kiinnitetty siihen, että täällä ei soi buzuki joka paikassa, van joku muu musiikki hiljaa, jos on musiikkia lainkaan. Eilen käveltiin (kaaparootihin)tuonne Maltezi-beachille, mikä on pieni hiekkaranta muutaman kilometrin päässä. Sinne pääsis kyllä veneelläkin tuosta rannasta, mutta me tykätään kävellä, että tulee liikuttuakin, kun syötyä täälä tulee ihan varmasti liikaakin. Ranta oli pieni, sielä oli pieni kioski ja muutamia rantatuoleja. Sai heittää talviturkin suureen siniseen! Merivesi oli kuitenkin vielä virkistävää, tuli sotkee pintavettä. Meidän hotellin omistaja- Jannis on valtavan avulias, mutta ei kuitenkaan liian. Hän on Kreetalta ja asuu täällä vain kesät. Hän on koulutukseltaan koneinsinööri, mutta jälleen kerran talouskriisin seurauksena ei saa töitä omalta alaltan ja siksi on aloittanut hotellibisneksen täällä. J hyvin on aloittanutkin... Tämä hotelli Porto Katapola on nimensä mukaisesti satamassa ja huoneet on juuri remontoitu, värit ovat vaaleita, kaikki puhdasta ja asiallista. Meidän huone on merelle päin ja alakerrassa on leipomo! Ei parempaa voisi toivoa. Eilen illalla syötiin tämän kylän viimeisessä tavernassa, missä oli palvelu "jäykkää, mutta asiallista", kuten yhdesssä pubissa Tampereella.Yksi miehen näköinen rouva hoiti koko tavernan tarjoilut, pöytien siivoamiset ja kaiken yksin.Paikka oli täynnä kuitenkin. Ja ruokaan emme taaskaan pettyneet. Mies söi pikkukaloja "marides" ja minä söin taas souvlakia. Alkupalaksi horiatikia ja favaa, mikä oli ihanaa! Yksinkertaista ja hyvää ruokaa puolen litran viinikipon saattelemana ja maksoi yhteensä 18 euroa .Sitten me ntiin tuohon lähibaariin katsomaan jalkapalloa, mutta minä väsähdin puoliajalla, mentiin nukkumaan. Mitenkähän siinä ottelussa kävi? No, selvitetään. Nyt täytyy kerätä tavarat, rasvata naama ja niska (eilen sai niska vähä liikaa aurinkoa) ja lähteä bussilla luostariin, siihen Hoziotivichataijotaun -luostariin!
29.6.14
Vihdoinkin ollaan Amorgoksella! Eilinen päivä olikin varsinainen seikkailuleiri. Aamulento Norwegianilla oli miellyttävä, ajallaan ja mukava uusi kokemus. Ainon käyttää Norwegianin lentoja toistekin.
Ateenassa lähdettiin heti lentoasemalta bussilla kohti Loutsaa, Artemista, missä meillä oli sovittuna treffit erään suomalaisen rouvan ja hänen miehensä kanssa. Kylästä on haaveissa, suunnitelmissa vuokrata asunto seuraavana kesänä koko kuukaudeksi. Koira otettaisi siinä tapauksessa mukaan, mun sydän ei kestäisi Elsan jättämistä kuukaudeksi hoitolaan. (Ilokseni olen todennut, että täällä on ihmisillä omia koiria mukana). Artemiksen kylä olikin yllättävän lähellä lentoasemaa. Sama bussi, millä pääsee Rafinaan, mistä meidän laiva lähti, pysähtyy myös Artemiksessa.
Asunto, mitä kävimme katsomassa oli mukava, rauhallisella paikalla ja ihastuttavalla terassilla varustettu huoneisto, mistä merelle on matkaa ehkä 200 metriä. Artemiksessa on myös pitkä ja hiekkainen ranta. Tosin nyt, lauantaina, se oli täynnä kreikkalaisia, koska paikka on sen verran lähellä Ateenaa. Kylä oli eläväinen ja vilkas. Oli kalatoreja, monenlaisia kauppoja - ts. ihan tavallista paikalliselämää, mistä meikäläinen on erityisen ilahtunut. Asunnon vuokraussuunnitelma sai lisää vauhtia...
Kävimme Artemiksessa myös lauantaitorilla, missä myytiin kaikkea mahdollista - tuoreet hedelmät ja vihannekset jäivät minun, ruokaihmisen, mieleen. Ja erityisesti mieleen jäi se, kun asunnon vuokrajapariskunta, mukavia ihmisiä muuten hekin, veivät meidät syömään torille. Paikka oli yksinkertainen, väliaikainen ravintola, missä tarjolla oli ainoastaan hiiligrillissä paisteetuja souvlakivartaita, kreikkalaista salaattia, paistettua makkaraa (kyllä), grillattua paprikaa ja juuri tehtyjä oreganolla maustettuja ranskanperunoita. Enkä IKINÄ ole saanut yhtä hyviä souvlakivartaita! Tämä kaikki ja pari pientä pulloa "talonviiniä" ja pari olutta miehille maksoi vain 23 euroa! Ja tunnelma oli taatusti sydämellinen. Rafinan satamaan jäimme sitten odottelemaan pikalaivaa, millä meidän piti lähteä Amorgokselle. Amorgos on sen verran kaukana täällä itäisillä Kykladeilla, että isommalla laivalla Pireuksesta matka kestää n. 8 tuntia. Tämän laivan matka-aika oli arvioitu n. 4 tunniksi. Heti satamaan päästyään, puolisen tuntia myöhässä muuten, näytti siltä, että tuulen takia katamaraaniin on vaikea mennä. Laivan henkilökunta auttoi, hokivat vain "qvick step", koska ramppi heilui tuulessa niin kovasti. Siinä vaiheessa eräs henkilökunnan miehistä sanoi, että jos ollaan menossa Katapolaa Amorgokselle, on otettava se riski, ettei laiva pysty sinne rantautumaan. Mutta sitä ei vielä tiedä. Laivamatka alkoi ja se alkoi heti mekoisella höykkyytyksella. Höykkyytys senkun paheni, ennen Tinosta henkilökunta alkoi jaella okennuspusseja, käveleminen esim. vessaan oli melkoista taiteilua. Selvästi henkilökunta oli koulutttu tällaisia tilanteita varten. He katselivat ihmisten kasvoja ja kulkivat penkkirivien välissä. Myös Jyrki alkoi harmaantua, hiostua ja käydä aika hiljaiseksi. En ollut tiennyt, että hänellä on matkapahoinvointitaipumusta. Lopulta hän meni aivan mykäksi, alkoi suorastaan vihertää. Minua saattaa suojata toisen tasapainohermon puuttuminen/heikkous? Jotakin hyötyä siitäkin. Mykonkselta lähdön jälkeen henkilökunta tuli kertomaan, että Amorgokselle ei voida mennä. Hän ehdottaa, että me jäisimme pois Naxoksella, koska sieltä lähtee vielä laiva Amorgokselle iltamyöhällä. Näin päätimme, varsinkin, kun samassa liemessä olivat neljä thessalokilaista ihmistä, pariskunnat. Toinen naisista oli muuten psykiatri ja jälleen kerran sain kuulla tositarinaa siitä, miten talouskriisi on tavalliseen kansaan, lääkäreihin ja mielenterveyspalveluihin vaikuttanut. Itsemurhat ovat lisääntyneet, palvelut on ajettu alas. Psykiatrin palkka kokopäivtyöstä Thessalokilaiselssa mielisairaalassa on nykyisin 1200 euroa. Se oli kaikki niin surullista kuultavaa,traagista kerrassaan. Näistä ihmisistä olikin meille paljon apua tässä jatkomatkan järjestelyssä. Selvisi nimittäin, että laiva lähtisi Naxokselta 23.05 ja olisi perillä Amorgoksella klo 1.30 yöllä, mutta EGALIn satamassa, toisella puolella saarta. Lisäksi meidän piti vaihtaa liput uusiin ilman eri maksua, koska emmehän me olleet itse syypäitä tähän. Se onnistui, kun löysimme Naxoksen rantakadulta oikean matkatoimiston...Sitten pääsimme istumaan tavernaan ja juomaan kaipaamamme Alfa-oluet ja syömään täytetyt tomaatit. Sain myös yhteyden hotellinomistajaan tänne Katapolaan, joka tarjouti tulemaan hakemaan meidät Egalista keskellä yötä! Mitä palvelua! This is Greece. Oli ihana nukahtaa pariksi tunniksi isossa laivassa, mikä ei heilunut eikä keikkunut ja päätin, etten enää halua matkustaa nopeilla laivoilla lainkaan. Porto Katpolan isäntä oli vastassa Egalin hiljaisessa satamassa. Oli muuten hotellin tarjoajiakin. Ajelimme auton kyydissä pimeitä teitä pitkin ilmeisesti hyvinkin korkealla vuoristossa ihmeellisen kirkkaan tähtitaivaan alla. Tähdet näkyivät upeasti, koska oli pilkkopimeää, lisäksi lämmintä, tuulista, hiljaista.
Nyt istun huoneeni parvekkella, meri on 10 metrin päässä, tuulee kovasti. Lähdetään kävelemään. Todennäköisesti tästä päivästä ei tule noin pitkä tekstiä. Muuten, nyt ei ole tukahduttavan kuuma. Hyvää totuttelua Suomen vilakan ajan jälkeen.
Vihdoinkin ollaan Amorgoksella! Eilinen päivä olikin varsinainen seikkailuleiri. Aamulento Norwegianilla oli miellyttävä, ajallaan ja mukava uusi kokemus. Ainon käyttää Norwegianin lentoja toistekin.
Ateenassa lähdettiin heti lentoasemalta bussilla kohti Loutsaa, Artemista, missä meillä oli sovittuna treffit erään suomalaisen rouvan ja hänen miehensä kanssa. Kylästä on haaveissa, suunnitelmissa vuokrata asunto seuraavana kesänä koko kuukaudeksi. Koira otettaisi siinä tapauksessa mukaan, mun sydän ei kestäisi Elsan jättämistä kuukaudeksi hoitolaan. (Ilokseni olen todennut, että täällä on ihmisillä omia koiria mukana). Artemiksen kylä olikin yllättävän lähellä lentoasemaa. Sama bussi, millä pääsee Rafinaan, mistä meidän laiva lähti, pysähtyy myös Artemiksessa.
Asunto, mitä kävimme katsomassa oli mukava, rauhallisella paikalla ja ihastuttavalla terassilla varustettu huoneisto, mistä merelle on matkaa ehkä 200 metriä. Artemiksessa on myös pitkä ja hiekkainen ranta. Tosin nyt, lauantaina, se oli täynnä kreikkalaisia, koska paikka on sen verran lähellä Ateenaa. Kylä oli eläväinen ja vilkas. Oli kalatoreja, monenlaisia kauppoja - ts. ihan tavallista paikalliselämää, mistä meikäläinen on erityisen ilahtunut. Asunnon vuokraussuunnitelma sai lisää vauhtia...
Kävimme Artemiksessa myös lauantaitorilla, missä myytiin kaikkea mahdollista - tuoreet hedelmät ja vihannekset jäivät minun, ruokaihmisen, mieleen. Ja erityisesti mieleen jäi se, kun asunnon vuokrajapariskunta, mukavia ihmisiä muuten hekin, veivät meidät syömään torille. Paikka oli yksinkertainen, väliaikainen ravintola, missä tarjolla oli ainoastaan hiiligrillissä paisteetuja souvlakivartaita, kreikkalaista salaattia, paistettua makkaraa (kyllä), grillattua paprikaa ja juuri tehtyjä oreganolla maustettuja ranskanperunoita. Enkä IKINÄ ole saanut yhtä hyviä souvlakivartaita! Tämä kaikki ja pari pientä pulloa "talonviiniä" ja pari olutta miehille maksoi vain 23 euroa! Ja tunnelma oli taatusti sydämellinen. Rafinan satamaan jäimme sitten odottelemaan pikalaivaa, millä meidän piti lähteä Amorgokselle. Amorgos on sen verran kaukana täällä itäisillä Kykladeilla, että isommalla laivalla Pireuksesta matka kestää n. 8 tuntia. Tämän laivan matka-aika oli arvioitu n. 4 tunniksi. Heti satamaan päästyään, puolisen tuntia myöhässä muuten, näytti siltä, että tuulen takia katamaraaniin on vaikea mennä. Laivan henkilökunta auttoi, hokivat vain "qvick step", koska ramppi heilui tuulessa niin kovasti. Siinä vaiheessa eräs henkilökunnan miehistä sanoi, että jos ollaan menossa Katapolaa Amorgokselle, on otettava se riski, ettei laiva pysty sinne rantautumaan. Mutta sitä ei vielä tiedä. Laivamatka alkoi ja se alkoi heti mekoisella höykkyytyksella. Höykkyytys senkun paheni, ennen Tinosta henkilökunta alkoi jaella okennuspusseja, käveleminen esim. vessaan oli melkoista taiteilua. Selvästi henkilökunta oli koulutttu tällaisia tilanteita varten. He katselivat ihmisten kasvoja ja kulkivat penkkirivien välissä. Myös Jyrki alkoi harmaantua, hiostua ja käydä aika hiljaiseksi. En ollut tiennyt, että hänellä on matkapahoinvointitaipumusta. Lopulta hän meni aivan mykäksi, alkoi suorastaan vihertää. Minua saattaa suojata toisen tasapainohermon puuttuminen/heikkous? Jotakin hyötyä siitäkin. Mykonkselta lähdön jälkeen henkilökunta tuli kertomaan, että Amorgokselle ei voida mennä. Hän ehdottaa, että me jäisimme pois Naxoksella, koska sieltä lähtee vielä laiva Amorgokselle iltamyöhällä. Näin päätimme, varsinkin, kun samassa liemessä olivat neljä thessalokilaista ihmistä, pariskunnat. Toinen naisista oli muuten psykiatri ja jälleen kerran sain kuulla tositarinaa siitä, miten talouskriisi on tavalliseen kansaan, lääkäreihin ja mielenterveyspalveluihin vaikuttanut. Itsemurhat ovat lisääntyneet, palvelut on ajettu alas. Psykiatrin palkka kokopäivtyöstä Thessalokilaiselssa mielisairaalassa on nykyisin 1200 euroa. Se oli kaikki niin surullista kuultavaa,traagista kerrassaan. Näistä ihmisistä olikin meille paljon apua tässä jatkomatkan järjestelyssä. Selvisi nimittäin, että laiva lähtisi Naxokselta 23.05 ja olisi perillä Amorgoksella klo 1.30 yöllä, mutta EGALIn satamassa, toisella puolella saarta. Lisäksi meidän piti vaihtaa liput uusiin ilman eri maksua, koska emmehän me olleet itse syypäitä tähän. Se onnistui, kun löysimme Naxoksen rantakadulta oikean matkatoimiston...Sitten pääsimme istumaan tavernaan ja juomaan kaipaamamme Alfa-oluet ja syömään täytetyt tomaatit. Sain myös yhteyden hotellinomistajaan tänne Katapolaan, joka tarjouti tulemaan hakemaan meidät Egalista keskellä yötä! Mitä palvelua! This is Greece. Oli ihana nukahtaa pariksi tunniksi isossa laivassa, mikä ei heilunut eikä keikkunut ja päätin, etten enää halua matkustaa nopeilla laivoilla lainkaan. Porto Katpolan isäntä oli vastassa Egalin hiljaisessa satamassa. Oli muuten hotellin tarjoajiakin. Ajelimme auton kyydissä pimeitä teitä pitkin ilmeisesti hyvinkin korkealla vuoristossa ihmeellisen kirkkaan tähtitaivaan alla. Tähdet näkyivät upeasti, koska oli pilkkopimeää, lisäksi lämmintä, tuulista, hiljaista.
Nyt istun huoneeni parvekkella, meri on 10 metrin päässä, tuulee kovasti. Lähdetään kävelemään. Todennäköisesti tästä päivästä ei tule noin pitkä tekstiä. Muuten, nyt ei ole tukahduttavan kuuma. Hyvää totuttelua Suomen vilakan ajan jälkeen.
lauantai 21. kesäkuuta 2014
21.6.14 Tänään on juhannuspäivä ja päätin luoda matkailublogin seuraavaa saarihyppelyä varten. Ulkona on kylmä, sataa vettä välillä, aamulla varhain olivat naapuritalojen katot kuurassa!
Alunperin olin ajatellut kirjoittaa päiväkirjaa, mutta koska nykyään on tällainenkin mahdollisuus, se taitaa olla helpompi tapa tallettaa muistoja. Varsinkin, kun joka tapauksessa otan tämän läppärin mukaan reissulle laiva-aikataulujen ja muiden sellaisten seuraamista varten.
Seuraava reissu alkaa ensi perjantaina 27.6. Silloin toki päästään vasta nukkumaan Bonus Inn-hotelliin, koska seuraavana aamuna 28.6. lähdemme klo 6.35 Norwegianilla kohti Ateenaa. Sieltä on tarkoitus suunnata Artemikseen, jossa meitä ovat vastassa eräs rouva M. ja hänen kreikkalainen miehensä. Me aiomme katsastaa heillä vuokralla olevaa asuntoa seuraavaa kesää varten. Asunto on saman bussireitin varrella, kun Rafinan satama ja meillä on aikaa koko päiväsydän tutkia Artemista ja piipahtaa ehkäpä jopa uimassa (voi, kun mä odotan sitä!). Rafinasta lähdemme Amorgokselle, sieltä tarkoitus olisi matkustaa Naxokselle ja sen jälkeen takaisin Ateenaan joko Pireuksen tai sitten Rafinan kautta.
Me ollaan jo keski-ikäisiä ihmisiä ja tykätään suhteellisen hidastempoisesta matkustamisesta ja matkalla olosta. Siksi vain kaksi saarta, vaikka aikaa olisi ehkä usempienkin saarten tutkimisiin. Toki tuokin aika (n. 5 päivää/saari) on lyhyt aika siihen, että perinpohjin tutustuisi kumpaankin saareen. Silti arvelen, että sinä aikana ehtii rauhoittua ja nauttia matkallaolosta ja paikoista.
Kreikassa matkustamisesta on vuosien aikana kehittynyt minulle jonkinlainen pakkomielle, intohimo. Jo ajatuskin Kreikasta saa verenpaineen laskemaan ja mielihyvän häilähdyksen käväisemään mielessä ja kropassa, joten jo sellaisenaan kreikastaminen on merkittävä harrastus terveyshyötyineen! Päätän tämän ensimmäisen blogimerkinnän nyt tähän. Edelleen ulkona on harmaata, sateen uhka on ilmassa ja lämpötila on huomattavan kylmä.
Alunperin olin ajatellut kirjoittaa päiväkirjaa, mutta koska nykyään on tällainenkin mahdollisuus, se taitaa olla helpompi tapa tallettaa muistoja. Varsinkin, kun joka tapauksessa otan tämän läppärin mukaan reissulle laiva-aikataulujen ja muiden sellaisten seuraamista varten.
Seuraava reissu alkaa ensi perjantaina 27.6. Silloin toki päästään vasta nukkumaan Bonus Inn-hotelliin, koska seuraavana aamuna 28.6. lähdemme klo 6.35 Norwegianilla kohti Ateenaa. Sieltä on tarkoitus suunnata Artemikseen, jossa meitä ovat vastassa eräs rouva M. ja hänen kreikkalainen miehensä. Me aiomme katsastaa heillä vuokralla olevaa asuntoa seuraavaa kesää varten. Asunto on saman bussireitin varrella, kun Rafinan satama ja meillä on aikaa koko päiväsydän tutkia Artemista ja piipahtaa ehkäpä jopa uimassa (voi, kun mä odotan sitä!). Rafinasta lähdemme Amorgokselle, sieltä tarkoitus olisi matkustaa Naxokselle ja sen jälkeen takaisin Ateenaan joko Pireuksen tai sitten Rafinan kautta.
Me ollaan jo keski-ikäisiä ihmisiä ja tykätään suhteellisen hidastempoisesta matkustamisesta ja matkalla olosta. Siksi vain kaksi saarta, vaikka aikaa olisi ehkä usempienkin saarten tutkimisiin. Toki tuokin aika (n. 5 päivää/saari) on lyhyt aika siihen, että perinpohjin tutustuisi kumpaankin saareen. Silti arvelen, että sinä aikana ehtii rauhoittua ja nauttia matkallaolosta ja paikoista.
Kreikassa matkustamisesta on vuosien aikana kehittynyt minulle jonkinlainen pakkomielle, intohimo. Jo ajatuskin Kreikasta saa verenpaineen laskemaan ja mielihyvän häilähdyksen käväisemään mielessä ja kropassa, joten jo sellaisenaan kreikastaminen on merkittävä harrastus terveyshyötyineen! Päätän tämän ensimmäisen blogimerkinnän nyt tähän. Edelleen ulkona on harmaata, sateen uhka on ilmassa ja lämpötila on huomattavan kylmä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)